- Aluksi raivataan haitalliset esteet ja materiaalit - kannot, kivet, yms.
- Maa tasataan niin, että kasvualusta (multaseos) voidaan levittää halutun pakuisena koko alueelle. Maa myös muotoillaan tulevan kasvualustan pinnan muotoon. Alusrakenteessa olevat painanteet ja kuopat täytetään vettä läpäisevällä, hiekkapitoisella täytemaalla tai hiekalla, jotta vesi ei jää seisomaan painanteisiin.
Maan tiivitymistä on varottava! Työkoneet tiivistävät maata ja liian tiivis maa aiheuttaa vedenläpäisyongelmia ja jopa mekaanisen esteen juurten kasvulle. Avuksi maan jyrsintä, kyntö ja maan kääntäminen lapiolla. Koneiden pyörien alle voi laittaa kovalevyä tai vaneria ajosillaksi.
- Myös maan kuivatuksesta on huolehdittava. Pintavedet on johdettava pois nurmikolta ja nurmikkoalueen kallistuksen on oltava vähintään 2-3%. Kallistus on tehtävä aina rakennuksesta poispäin (5% kallistus 3 metrin matkalla seinästä). Näin estetään routa- ja vesivauriot.
Pintakallistuksen lisäksi kuivatusta voidaan tehostaa salaojituksella. Salaoja tulisi kaivaa 40-80 cm syvyyteen ja siihen liittyvät kokoojaojat 80-100 mm ja imuojat 40-80 mm syvyyteen.
- Kun kallistuksista ja mahdollisesta salaojituksesta on huolehdittu, pohjamaan päälle voi lisätä varsinaisen kasvualustakerroksen. Mikäli kasvualustaseosta ei ole lannoitettu ja kalkittu, tehdään se paikan päällä. Mullantoimittaja on velvollinen antamaan todistuksen kasvualustan ravinnepitoisuuksista ja rakenteesta (rakeisuuskäyrä). Viherympäristoliiton sivuilta saat suositeltavat rakeisuuskäyrät.
Kasvualusta levitetään pohjamaan päälle tasaisesti n. 15-20 cm kerros. Aluksi karkeasi lapiolla tai ruotsalaisella kuokalla ja sen jälkeen haravalla. Haravoidaan ja poistetaan ylimääräinen aines kunnes maa on riittävän tasaista. Haravoidaan järjestelmällisesti keskeltä reunoille.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Nurmikon perustus: Kasvualustan valmistelu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti